ILTARASTIT

keskiviikkona 29.6 klo 17 - 19 Selkola.
Opastus VT12 Ylämaantie.

Lasten ja nuorten suunnistuskoulu

Kiitos kaikille suunnistuskoulun toiminnassa mukana olleille

Lukkari Jukola kisattu

20.06.2022

*"Nastolan Terän ykkösjoukkue lähti 1590 muun joukkueen joukossa Mynämäkeen
puolustamaan Napapiiri-Jukolan suorituksen lähtönumeroa, ja voisi sanoa
että Lukkari-Jukolan selvästi suurempi osallistujamäärä huomioiden myös
siinä varsin hyvin onnistuikin. Tosin muutaman kymmenen sijaa Terän
veljekset joutuivat lähtönumerostansa antamaan periksi, sillä numerolla 267
matkaan lähtenyt seitsikko leimasi aamuauringon paistaessa maalissa
erittäin tasaisen viestisuorituksen lopuksi Laineen Anssin ankkuroimana
sijalla 330. Lähtölaukauksen pamahdettua noin kellonympärys takaperin
Laineen veljeksistä Ville puolestaan oli pedannut lähtöosuuden aloittajan
paineista huolimatta seuraaville osuuksille hyvät asetelmat, joten
väliosuuksilla jokainen sai käydä tekemässä oman hyvän suorituksensa
sopivilla osuussijoilla edeten ja ehkä hyviä letkojakin hetkittäin
hyödyntäen. Isompia eksymisiä ei kuulostanut tapahtuneen kuten
tuloslistakin sen kertoo, mutta pieniä kupruja kuulosti lähes kaikille
kalliomaastossa enemmän tai vähemmän tapahtuneen - kuten lajin luonteeseen
kuuluu. Pienipiirteisiä ja vaativiakin kallioita ja louhikoita matkalle
sattui, mutta kaiken kaikkiaan maasto oli jopa odotettua selkeämpää
suunnistaa. Muut osallistujat voivat tästä toki kertoa oman näkemyksensä ja
kommentoida kokemuksiaan [image: 😀]*

*Terän kakkosjoukkue suoritti Jukolan nostalgisessa yössä ja sateisen
alkuyön jälkeen kirkastuneessa aamussa myös vahvasti, mutta Mikkolan Mikan
hallitun aloitusosuuden jälkeen kohtalona oli hylkäys yhden ainoan
virheellisen leimauksen seurauksena. Ilman tätä joukkue olisi saapunut
maaliin sijaluvun 750 tuntumassa. Mutta tämäkin puoli kuuluu lajiin, ja
sattuupa sitä huippujoukkueillekin sillä mm. yksi viestin kotimaisista
ennakkosuosikeista eli Tampereen Pyrintö koki saman kohtalon. Hyvää
suorittamista maastossa siis myös kakkosjoukkueelta!*

*Aiemmin päivällä Venlojen viestissä Nastolan Terältä lähti lopulta
matkaan sadepäivänä vain yksi joukkue. Vaikka maastossa suorittaminen oli vahvaa,
niin tulos jäi tällä kertaa saamatta kartanvaihdossa tapahtuneiden
kommellusten seurauksena. Siihen sattui varmasti epäonneakin matkaan, ja
Pulkkisen Varpu lähti lopulta kolmososuudelle matkaan kyllä oikean osuuden
mutta väärän joukkueen kartalla - eikä se hyvällä onnellakaan sattunut
olemaan täysin saman hajonnan kartta. Varpu urakoi viestissä kahden osuuden
verran (1 & 3), ja Juntusen Anni sekä ankkurina Vesisenahon Anu tekivät
myös mainiot suoritukset. Kahden osuuden jälkeen Terän venlojen sijoitus
oli vaihdossa 863/1339 ja Varpun kunnioitettava päivän toinen juoksu ja
Anun vahva ankkuriosuus olisivat oikeuttaneet Jukolan kakkosjoukkueen
tavoin noin sijaluvuille 750.*

*Myös huolto ja valmistelut pelasivat hyvin. Pulkkiset olivat laittaneet
itsensä likoon jo ennen kisan alkua kun rahtasivat raskasta seuratelttaa
kilometrikaupalla parkkipaikalta teltta-alueelle. Iso seurateltta oli
kuitenkin todella tarpeen! Omiakin telttoja oli seurateltan ympärillä
runsaasti, ja oli mukava nähdä pitkästä aikaa muita teräläisiä ja osa
porukastahan oli keskenään täysin uusiakin tuttavuuksia. Pelkosen Hessu oli
kasannut joukkueita uutterasti, ja olipa osannut ennustaa ison osan
osuusajoistakin varsin lähelle todellista. Jukolan ykkösjoukkueen
kokonaisajassakin 12:27 jäätiin vain 11 min Hessun tekemästä arviosta,
laitetaan se sateen myötä melko liukkaaksi muuttuneiden sammalkallioiden
piikkiin. Onneksi isommilta haavereilta kuitenkin liukkailla kallioilla ja
kivikoissa vältyttiin.*


*Ensi vuonna sitten Porvooseen!"*

Joonas

3FE5998E-3BF5-4C74-A64E-70CD8C781E38.jpeg

20.06.2022Lukkari Jukola kisattu
17.06.2022Jukola 2022
13.06.2022Teräläisiä kisoissa.
29.05.2022Teräläiset vauhdissa
21.05.2022Kausi -22 alkuun Askolassa
06.05.2022Roskajuoksu / roskakävely -ilta
01.04.2022Lasten suunnistuskoulu
30.03.2022FIN5 2022
01.12.2021Syyskokous 2021
30.09.2021Kisakatsaus 2021

Siirry arkistoon »